Muistijälki, jota minulla ei ollut, ei voinut saada vahvistusta, niin kuin kolme vuotta vanhemmalla siskollani, jolla se muistijälki oli ja joka siitä syystä muisti, jopa siinä määrin, että hän kysyi, että olinko viisi vuotta sitten mukana, kun siellä syntymäkodissamme kävimme.
Vanhimmalle siskolleni muisto oli hyvin elävä, kun taas minulla ei ollut siitä hajuakaan. Ja siksi selostus siitä meni minulta ohi.
Oikeastaan minä katselin sitä kaikkea hyvillä mielin. Aivoissani ei ollut muistijälkeä, joka olisi saanut vahvistusta, toisin kuin siskollani. Ajattelin, että ihastuttava tämä ihmisorganismi. Kun sitten myöhemmin kysyin siskoltani saunanpaikasta, vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä. Asuntomme ovi antoi pohjoiseen päätyyn ja siitä kaakkoon (ilmansuunta väärä; oikea koilliseen) oli saunamme, jonka lauteilla istuin noin vuoden ikäisenä isäni polvella ja siskoni seisoi vasemmalla lauteilla myös. Huomasin, että muistikuva siskollani oli hyvin elävä. Kun ehdotin, että olisimmeko olleet saunomassa naapuritaloissa, hän sanoi, että ei, ei, ei.
Olin kuin syttymäisilläni tuleen, mutta täytyi odottaa huomiseen.
Vesi kuulemma saatiin saunaan ja muualle vieressä olevasta kaivosta.
Hän kaipasi sitä aikaa, kun saattoi vielä kulkea osastolta toisella ja raapustaa lehtiöönsä juttujen aiheita. Hän kaipasi myös skeittausta, että Donneri tulisi huutamaan tupakalle tullessaan, että menkää helvettiin siitä.
Muistelo kertoi taipaleiden ja vuosien jääneen taakse. Nyt Donneri ei enää polta ja hän on jo liian vanha skeittaamaan.
Jalat ja käsivarret olivat täynnä puutuneita muistoja. Kerran nukkuessa hänen käsivarressaan oleva muistuma oli saanut hänet potkaisemaan laudan vauhtiin. Ja kun hän ei ollut löytänyt sitä, oli hän katsonut ympärilleen pimeään huoneeseen, jossa hän nukkui, että missä se lauta oli.
Hän ei halunnut muuttua kuivakkaammaksi.
Iso talo söi miestä, jos sitä oli joskus ollut.
Minne hän oikein halusi? Nyt oli syksyn sijaisuus ja kevään keikkaputki loppu.
Etusivu
